Äitiys on elämänvaihe, jossa moni saattaa unohtaa tai ei yksinkertaisesti ehdi huolehtia omasta terveydestään tai varsinkaan kunnostaan. Lapsista ja kodista huolehtiminen on vaativaa tekemistä.
Terveellisten elämäntapojen pitäisi kaiketi kuulua jokaiselle, miksei äideillekkin? Entä sitten miksi ihmeessä vielä kaiken lisäksi CrossFit?
Lajina ja harrastuksena CrossFit on siitä hyvä, että se on helposti muokattavissa ja sovellettavissa, säilyttäen silti lajin mielekkyyden ja kokonaisvaltaisuuden juuri sellaisena kuin sen on tarkotuskin olla.
Meillä CrossFit Tuusulassa ajatuksena on ohjata sellaisia CrossFit-treenejä, jotka tukevat kunkin treenaajaan omia henkilökohtaisia tavoiteitta, elämänvaihetta ja voimavaroja. Äideille se tarkoittaa monesti esimerkiksi palautumista ja toipumista synnytyksestä, tai valmistautumista siihen. Se myös tarkoittaa jaksamista arjessa ja mahdollisuutta harrastaa liikuntaa lapsen ollessa mukana.
Äideille tarkoitetuille CrossFit-tunneille saa ottaa nimittäin perheen pienimmät mukaan. Näin pääset treenaamaan, vaikka lastenvahtia ei olisikaan. Lapset viihtyvät usein salilla varsin hyvin ja yhdessä pidämme heistä huolta
Seuraavien ryhmien aloituspäivät. 1 Ryhmä sisältää 10 treenikertaa.
Ryhmä 1. 6.8-8.10.2024 klo 10-11 TIISTAI TÄYNNÄ
Ryhmä 2. 6.8.-8.10.2024 klo 11-12 TIISTAI
Ryhmä 3. 8.8.-10.10.2024 klo 10-11 TORSTAI TÄYNNÄ
Ryhmä 4. 12.9.-14.11.2024 klo 11-12 TORSTAI 3 paikkaa jäljellä
Ryhmä 5. 15.10-17.12.2024 klo 10-11 TIISTAI TÄYNNÄ
Ryhmä 6. 15.10-17.12.2024 klo 11-12 TIISTAI
Ryhmä 7. 17.10-19.12.2024 klo 10-11 TORSTAI
Hinnat
- 10 x kortti yhteen ryhmään maksaa €142,97 euroa. (treenit 1 x viikossa)
- 20 x kortti €277,39 euroa(koko syksy, 2 ryhmää, esim ryhmä 1 ja 5, treenit 1 x viikossa)
- 40 x kortti 528 euroa (koko syksy, 4 ryhmää, esim ryhmä 1, 3, 5 ja 7, treenit 2 x viikossa)
- Yo. hintoihin on sisällytetty laskutuskulut. Kaikkiin laskuihin lisätään laskutuslisä 0,24€/veloitusyritys aina jos veloitusyritys epäonnistuu.
Mitä äitiys-CrossFit-soppari siis sisältää?
✅Voit ilmottautua mukaan 1-4 ryhmään yhdellä kertaa.
✅Treenit tiistaisin tai torstaisin, ilmottaudu mukaan haluamaasi ryhmään (tai ryhmiin).
✅Mahdollisuus korvata väliin jääneet treenit TekniikkaWOD-tunneilla tai kokeneemmat voivat käydä myös CrossFit-tunneilla!
✅Kortin voimassa oloaika 3-6 kk (mahdollisuus käyttää korvaavat kerrat)
✅Sopimus sisältää omatoimitreenivuoro sunnuntai-aamuisin klo 10-12. Vuorolle voi ottaa lapsen mukaan. Vuoro on vapaassa käytössä sopimuksen voimassa oloajan.
✅Sopimukseen kuuluu @home-kotitreeniohjelma sopimuksen voimassa oloajan, jota voi tehdä itsenäisesti kotona. Ohjelma sisältää hiljattain synnytyksen läpikäyneille sopivat treenit! Ohjelman saat näkyviin Wodify-äpissä.
✅Tavoitteena kuntoutua synnytyksestä ja tutustua CrossFit-treenimetodiin sekä kasvattaa kuntoa, voimaa ja liikkuvuutta
✅Sopii vasta-alkajille ja kokeneemmille treenaajille
Tervetuloa mukaan! Varaa paikka sähköpostilla. Laita sähköpostiin tiedoks
- Nimi
- Sähköpostiosoite
- Puhelinnumero
- Osoite
- Syntymäaika
- Ryhmät joihin haluat mukaan
Yhteystiedot:
Sanni / 0503719930
sanni@crossfittuusula.fi